Anitan kokemus kuntoutumisesta

"Olen käynyt läpi molempien lonkkien ja toisen polven tekonivelleikkaukset. Kaikki leikkaukset suoritettiin kahden vuoden sisällä ja leikkaavana lääkärinä toimi Edvin Sevander (entinen Karvanen)."

Hakeuduin lääkäriin, koska kipu alkoi olemaan suuri osa elämääni. Elämänlaatuni oli heikentynyt todella roimasti. Istumasta seisomaan nouseminen oli vaikeaa kivun vuoksi. Sukkien pukeminen ja kenkien laitto hankaloitui. Autolla ajaminen vaikeutui, sillä jalan nostaminen kytkimeltä kaasupolkimelle aiheutti kovaa kipua. En pystynyt enää urheilemaan ja lihaskuntoni laski. Lonkkani paukkuivat ja pakaralihakset sekä reisilihakset olivat kipeät. Elämäni oli pelkkää työpäivistä selviämistä ja kipua. Viimeisenä niittinä oli yöunien menettäminen. En pystynyt enää nukkumaan, sillä kipu oli niin kovaa ja jatkuvaa, johon asentojen vaihtaminen ei auttanut.

Työterveyshuollosta en saanut todellista apua. Sairaslomat eivät vaivoja parantaneet, vaikka kipulääkkeiden avulla selvisin jotenkuten päivästä toiseen. Kipujen aiheuttajaksi epäiltiin alussa selkävaivoja. Todellisen avun sain vasta, kun Edvin Sevander osaavana lääkärinä katsoi röntgenkuviani ja pääsin kiireellisesti ensimmäisen lonkkani tekonivelleikkaukseen. Jokaisen kokemani leikkauksen jälkeen elämänlaatuni kohentui. Kivut hellittivät ja aloin pärjäämään ilman kipulääkkeitä. Heti leikkauksien jälkeen leikkausarvet olivat kipeät, luonnollisesti, ja hyvä kipulääkitys auttoi siihen. Polvileikkauksen jälkeen polvi oli aiempaa jäykempi, joten leikkauksen jälkeiset ohjeet olivat kullanarvoiset.

Kuntoutuminen jokaisen leikkauksen jälkeen vaati kovasti omaa motivaatiota kuntoutua. Oma asenne oli tärkein. Liikuin ohjeiden mukaisesti ilman repimisiä ja liian nopeaa rasittamista heti leikkauksien jälkeen. En käynyt kuntosalilla, vaan poljin kotona kuntopyörällä, treenasin käsipainoilla ja tein 15 minuutin jumpan aamuin illoin eli kahdesti päivässä. Noudatin saamiani ohjeita tunnollisesti.

Nykyisin nautin elämästäni ilman kipuja ja kipulääkkeitä. Käyn töissä, liikun luonnossa ja nukun öisin hyvin.

Vinkkejä samoista vaivoista kärsiville:

  • Nopea hoitoon hakeutuminen estää kehon jäykistymisen ja lihaskunnon laskemisen.
  • Mene Mikkelissä lääkäriin yksityiselle Edvin Karvasen tai Victor Kaulion vastaanotolle, jota kautta pääset saman tien tutkimuksiin ja tarvittaessa leikkausjonoon sairaalaan.
  • Selkäkivut voivat johtua myös lonkista.
  • Ensimmäinen oire lonkkavaivoista voi olla pelkkä reisikipu.